Roomi on uudenlainen kulinaarijuoma

Ravintola Cockissa esiteltiin ensimmäisen kerran juoma, jolle ei oikeasti ole vielä edes  suomenkielistä nimeä. Roomit ovat kuivia, alkoholittomia juomia, joiden makumaailmasta löytää viinien ominaisuuksia.
Alkoholiton vaihtoehto nostaa koko ajan päätänsä ruokamaailmassa.  Mutta monesti alkoholittomat viinit ovat olleet suuria pettymyksiä.  Roomi ei olekaan alkoholiton viini eikä sitä EU-säädösten mukaan saa mehuksikaan kutsua. Päätimme lanseeraustilaisuudessa kutsua sitä kulinaarijuomaksi, joka kertoo mistä Roomissa on kyse. Hyvän ruoan kanssa nautittavasta, laadukkaasta ruokajuomasta.
Roomit valmistettaan Ruotsissa luonnonmukaisesti kasvatetuista marjoista  kuten puolukka ja mustaherukka. Mehut maustetaan luonnollisilla raaka-aineilla , vaikkapa kuusenkerkkä-  ja seljankukkasiirapilla. Sokeria niissä ei ole.  Nenä löytää  tuoksusta ja suu mausta viineistä tuttuja makuja: pippuria, vaniljaa  ja tammea. Niillä  raparperi-puolukka  sekä mustaherukka-aronia Roomi onkin maustettu.  Ja Roomit ovat luomua, luonnollisesti.
Roomit syntyvät work shopeissa, joihin kuuluvat omistajat Michael Toivio, Barbro ja Dan Trum sekä keittiömestari, lähiruokaguru Görgen Tidén.
"Valkoista Roomia ei vielä ole, mutta työskentelemme lakan parissa. Sen ongelma on vain se, että maku on vetinen",  Maichel Toivio valotti, kun kyselimme valkoisen vaihtoehdon perään.  "Valkoherukka olisi loistava raaka-aine, mutta niin Ruotsista kuin Suomesta ei löydy valkoherukkaa riittävästi. Me tarvitsisimme kuitenkin sitä 4000-5000 kiloa."
Suomen Jamie Oliver, villiruokaspesialisti Sami Tallberg on toiminut Roomin kummisetänä Suomessa. Niinpä Winestaten maahantuoman kulinaarijuoman parittamista testattiin Samin valmistaman lounasmenun kaverina.  Ja toimihan ne. Varsinkin  mustaherukka-aronia oli erinomainen makupari sesongissa olevan sorsan kanssa. Ja juoma olisi ollut mitä mainiointa myös roseeksi jätetyn pihvin kyljessä. Ja molemmat kulinaarijuomat saivat juustot, Vuohen Grand Reservan ja maustaleimaisen  emmentalin, laulamaan.
Innostuin näistä kulinaarijuomista enemmän kuin monesta viinistä, jonka olen viimeaikoina maistanut. Ja mikä parasta, kolmen lounaalla nautitun lasillisen jälkeen saatoin surutta kävellä auton rattiin.  Alkoholia Roomeissa on siis pyöreä nolla prosenttia.
"Ruotsalaisissa ravintoloissa Roomit ovat tarjolla mm. Mathias Dahlgrenilla, ja Oaxenissa. Roomia tarjottiin myös kesäkuussa vietetyissä Carl Philipin ja Sofian häissä", Michael Toivio kertoo.  
Mistä Roomia saa Suomesta? Juomaa saa toistaiseksi vain joistakin ravintoloista. Mutta toivottavasti ravintolat ottavat ne listoilleen ja herkkukaupat valikoimiinsa. Hintaa Roomilla tulee olemaan keskihintaisen viinin verran, 12-13 euroa.

Kommentit

Näitä on luettu