White Guide Nordic 2016 listasi Pohjolan parhaat ravintolat


Maanantaina 16. marraskuuta ilmestynyt White Guide Nordic 2016 on pistänyt järjestykseen Pohjolan parhaat ravintolat. Oppaassa on 300 ravintolaa eri puolilta Pohjoismaita ja Virosta. Arvostettu White Guide -ravintolaopas on ilmestynyt vuodesta 2004.
Toisen kerran ilmestyvä, englanninkielinen White Guide Nordicon pistänyt toista kertaa paremmuusjärjestykseen Pohjolan 300 parasta ravintolaa . Ravintolalistauksia on niin Ruotsista, Islannista, Norjasta, Suomesta kuin Tanskasta, aina Färsaaria ja Grönlantia myöten. Ja nyt ensimmäistä kertaa mukana on myös pala Baltiaa eli etelänaapurimme Viro. Itse olin osa kansainvälistä tuomaristoa, joka arvioi Viron 50 parasta ravintolaa tätä opasta varten.
Eniten listauksia saivat White Guide -historiaansa nojaten odotetusti Ruotsi sekä Tanska, mutta Suomestakin pääsi mukaan jo 54 ravintolaa. Viro starttasi komeasti 25 ravintolan voimin.
Jokaisen maan erillisen ravintolalistauksen lisäksi oppaassa julkistettiin myös Pohjoismaiden top 30 -lista. Pohjoismaiden paras ravintola ei ollut varmaankaan yllätys kenellekään. Se oli odotetusti Kööpenhaminassa sijaitseva Noma. Kärkikolmikkoon ylsivät myös Ruotsin Järpenissä sijaitseva Fäviken sekä kööpenhaminalainen Geranium.  Helsinkiläinen Olo kipusi listalle sijalle 26,  ollen näin Suomen parhaaksi rankattu ravintola.
 SUOMEN PARHAAT RAVINTOLAT 2016
 INTERNATIONAL MASTERCLASS
1. Olo, Helsinki – 85/36
MASTERCLASS
2. Ask, Helsinki – 84/35
3. Chef & Sommelier, Helsinki – 79/35
4. Lyon, Helsinki – 76/35
   Kaskis, Turku – 75/35
6. Demo, Helsinki – 76/33
7. Nautical, Maarianhamina – 75/33
8. Nokka, Helsinki – 75/32
VERY HIGH CLASS
9. Savoy, Helsinki – 78/30
10. Havis, Helsinki – 78/29
11. Svartå Slott - Mustion Linna, Mustio – 78/28
12. Bertha, Tampere – 77/31
13. Spis, Helsinki – 76/30
14. Pastis, Helsinki – 75/29
15. Elite, Helsinki – 75/28
16. Lapland Hotel Sky Ounasvaara, Rovaniemi – 74/30
17. GASTROBAR EMO, Helsinki – 74/29
18. Bronda, Helsinki – 72/28
19. C, Tampere – 71/29
20. Ateljé Finne, Helsinki – 71/28
Gustav Wasa, Vaasa – 71/28
22. Kuurna, Helsinki – 69/28
Pastor, Helsinki – 69/28
The Cock, Helsinki – 69/28
25. 4 Vuodenaikaa (4 årstider), Tampere – 68/29
26. SicaPelle Wining & Dining, Porvoo – 68/28
Smör, Turku – 68/28
28. Juuri, Helsinki – 67/29
29. Havsvidden, Geta – 67/28
Smakbyn, Kastelholm – 67/28
HIGH CLASS
31. Mami, Turku – 69/27
32. Restaurant Bar & Grotesk, Helsinki – 69/26
33. Muru, Helsinki – 69/25
34. Southpark, Helsinki – 68/27
35. Restaurant Nili, Rovaniemi – 68/24
36. Fishmarket, Helsinki – 68/23
37. Hella ja Huone, Tampere – 67/27
38. Sea Horse, Helsinki – 67/26
39. Sinne, Helsinki – 66/29
40. Bistro Mat, Kirkkonummi – 66/28
41. Lasipalatsi, Helsinki – 66/27
42. Ludu, Turku – 66/27
Pompier, Helsinki – 66/27
44. Soil Wine Room, Helsinki – 66/26
45. Boulevard Social, Helsinki – 64/27
46. Rikhard von Trappe, Helsinki – 64/26
Sandro, Helsinki – 64/26
48. Gaijin, Helsinki – 64/25
49. Passio, Helsinki – 64/24
50. Sinne, Porvoo – 63/30
51. Kosmos, Helsinki – 63/25
52. Ragu, Helsinki – 62/26
53. Farang, Helsinki – 61/25
54. B-Smokery, Helsinki – 60/28
 White Guide -raatiin kuuluu yli 80 tuomaria, jotka vierailevat kaikissa ravintoloissa anonyymisti vähintään kerran vuoden aikana.
White Guide rankkaa ravintolat 100 pisteen asteikolla. Maksimipisteet ruoasta ovat 40 pistettä, palvelusta 25 pistettä, juomista 20 pistettä sekä tunnelmasta 15 pistettä. Ruokapisteet painottuvat ja määräävät listauksen järjestyksen.  Ravintolan nimen perässä ilmoitetaan ensin ravintolan saamat kokonaispisteet sekä erikseen ruokapisteet.
Oma kommentti
Näin työkseen syövälle Suomen listalla oli aikamoisia yllätyksiä. Jopa sellaisia, jotaka nostattivat kulmakarvaani kaksi piirua. Mm. oma suosikkiravintolani eli Porvoossa sijaitseva Sinne olisi mielestäni ansainnut keikkua paljon ylempänä kyseisellä listalla kun vertaan sitä kilpakumppaneihin. Mutta makuasiat ovat makuasioita. Tuomaristo on puhunut. 

Kommentit

Näitä on luettu