Äänestä kyllä Appenzellerin ja parsan liitolle

Huhtikuun viimeisenä sunnuntaina Appenzellissa on vaalit. Koska uunistani on juuri tullut sesonkiherkku, Appenzellerin aateloima parsa-quiche, nostan oikean käteni tuon herkullisen piirakan välittömälle nauttimiselle!



Appenzeller-parsapiirakka on parhaimmillaan haaleana, joten se sopii vaikka piknik-evääksi. 

Appenzell Innerrhodenin kantonissa on  600 vuotta vanha poliittinen perinne säilynyt tähän päivään asti. Huhtikuun viimeisenä sunnuntaina kaikki äänioikeutetut miehet ja naiset kokoontuvat yhteen voidakseen äänestää oikean käden nostolla tärkeistä kantonin asioista.  

Sveitsissä kansalaiset voivat tehdä poliittisia aloitteita ja äänestää suoraan lakien hyväksymisestä tai hylkäämisestä. Kansanäänestyksiä on muutama vuodessa. Niitä järjestetään niin valtakunnallisella, alueellisella kuin paikallisella tasolla. Viime vuosien äänestyksissä aiheet ovat vaihdelleet kannabiksen laillistamisesta ulkomaalaisten väkiluvun rajoittamiseen ja EU-maiden työntekijöiden vapaasta liikkumisesta perustuslain uudistamiseen. Muistutettakoon kuitenkin, että Euroopan maista Sveitsi antoi naisille äänioikeuden vasta vuonna 1971.

Appenzeller-piirakka vaikka pääsiäisbrunssille tai vappupiknikille

Vuosi sitten vierailin Appenzellisssä tutustumassa juustonvalmistukseen. Appenzelleriä voisi kai kutsua onnelliseksi juustoksi, sillä siitä huolehditaan kuin lapsesta konsanaan. Tahkoa käännellään säännöllisesti ja sitä harjataan yrttiliemellä, josta appenzeller saa sille tyypillisen makunsa.


Juustomestari Matias Nefin työpäivä alkaa juustolassa aamukolmelta. 

Yrttiliemen koostumus on tarkoin varjeltu salaisuus, ainoastaan kaksi valmistustislaamon henkilöä tuntee tarkan reseptin. Sen sanotaan kuitenkin olevan yli 25 yrtin, juuren, lehtien, kukan, siementen ja kuoren sekoituksesta valmistettu ekstrakti. Alunperin jokaisella juustomestarilla oli oma sekoituksensa, mutta 1960-luvun alussa Appenzellin juustomestarit sopivat yhtenäisen yrttiliemiohjeen käytöstä. Siitä lähtien yrttilientä on valmistettu Emil Ebneter & Co. -tislaamossa kaikkien juustoloiden käyttöön. 


Appenzeller on maukas juusto, joten piirakka ei juuri muita mausteita kaipaa.

Koska parsa on parhaillaan sesongissa, oli luonnollista muodostaa näistä kahdesta herkusta makuliitto,  jolle voi äänestää kyllä kaikissa kevään juhlissa. Koska piiras maistuu haaleana, se on myös mitä parhain piknik-eväs.

Appenzeller-parsapiirakka
Pohja
1 pkt (400 g) valmista ruisperunataikinaa (Sunnuntai)
Täyte
1 nippu (500g ) vihreää parsaa
vettä, suolaa
350 g raastettua Appenzeller-juustoa
2 dl kuohukermaa
3 munaa
1/4 tl mustapippurirouhetta
1 tl sormisuolaa

1. Sulata taikina pakkauksen ohjeen mukaan.
2. Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Painele taikina irtopohjaisen piirakkavuoan pohjalle (halkaisija noin 24 cm) pohjalle ja reunoille napakasti. Koska taikinalla on tapana valua esipaiston aikana, käytä vaikkapa riisiä tai kuivattuja herneitä taikinapainona. Pane leivinpaperi piiraspohjan päälle ja kaada paperin päälle riisiä tai herneitä niin, että ne täyttävät vuoan. Esipaista pohjaa 10 minuuttia ja poista taikinapainot.


3. Leikkaa pois parsojen puumainen kanta. Parsoja ei tarvitse kuoria. Keitä parsatankoja kolme minuuttia suolalla maustetussa vedessä. Valuta hyvin.

3. Raasta juusto ja levitä raaste esipaistetun pohjan päälle. Asettele parsat kauniisti piiraspohjalle.  Sekoita kerma ja kananmunat keskenään, mausta seos suolalla ja pippurilla. Kaada seos parsojen päälle.



5. Paista parsa-juustopiirakkaa 200-asteisessa uunissa noin 20-25 minuuttia tai kunnes juusto on saanut kauniin värin ja munamassa hyytynyt.


7. Tarjoa parsapiiras haaleana.


PS. Tämä on kaupallinen yhteistyö Emmi-meijerin kanssa. 




Kommentit

Näitä on luettu