Bill Hardyn sorsapata


4-6 hengelle
2 patavalmista sorsaa (yht. noin 1,5 kg)
2 tl suolaa
2 tl tuoretta timjamia tai rosmariinia
2-3 rkl voita
1 sitruunan mehu
2 (uutta)sipulia
2 vartta varsiselleriä
1-2 porkkanaa
1/2 l kantarelleja
2-3 omenaa
200 g savupekonia
2 dl punaviiniä
(vettä)
1-2 rkl tummaa kastikesuurusta (Maizena)
Kuivaa lintu hyvin sisä- ja ulkopuolelta. Hiero linnut suolalla ja tuoreella timjamilla tai rosmariinilla. Ruskista linnut nopeasti voissa paistinpannulla.
Lohko kuoritut sipulit ja omenat. Kotimaisia omenoita ei tarvitse kuoria. Viipaloi porkkanat ja selleri. Täytä lintujen vatsat sipuleilla ja omenoilla. Purista lintujen pintaan sitruunamehua.
Peitä linnut pekoniviipaleilla. Lorauta vuoan pohjalle pari desiä punaviiniä. Lisää vuokaan pari lohkottua omenaa, porkkanat, sellerit ja kantarellit.
Työnnä paistomittari rintafileen paksuimpaan kohtaan ja kypsennä sorsia 150-asteisessa uunissa, kunnes niiden sisälämpötila on 60 astetta.
Valele lintuja paiston aikana paistoliemellä.  Peitä sorsat folioon ja anna niiden vetäytyä noin 30 minuuttia.
Valmista kastike. Siivilöi liemi, lisää kylmää vettä tai punaviiniä ja suurusta kastike pakkauksen ohjeen mukaan. Tarkista maku ja mausta tarvittaessa suolalla ja pippurilla.
Tarjoa paistettujen perunoiden ja pekonipapujen kanssa.
Viinisuositus: Hardys Nottage Hill Shiraz, 11,90 euroa.

Kommentit

Näitä on luettu