Argentiinalainen Asado ja chimichurri

Argentiinassa pihvit ovat todella isoja. 
Asado
4 naudan välikyljystä eli entrecôtea
4 karitsan paahtopaistia, lampaan ulkofileetä tai lampaankyljyksiä
broilerin reisileikkeitä
maustettuja tuoremakkaroita
Grillaa lihat haluamaasi kypsyysasteeseen, mausta suolalla ja pippurilla.
Tarjoa chimichurrin kanssa.
Chimichurri
Grilliherkkujen kanssa tarjotaan chimichurri-kastiketta, joka sekin on Argentiinan kansallisruoka. Tarinan mukaan englantilaiselle lihakauppiaalle Jimmy Currylle tarjottiin avotulella grillattua lihaa argentiinalaisella karjatilalla 1800-luvulla. Kiitokseksi mies valmisti paikallisista yrteistä kastikkeen, jota nautittiin lihan kanssa. Hitiksi nousseelle kastike nimettiin hänen mukaansa, mutta nimi lausuttiin argentiinalaisittain Chimi Churri.
½ dl hienonnettuja valkosipulin kynsiä
3 laakerinlehteä
1 rkl Provencen yrttiseosta
½ dl tuoretta hienonnettua timjamia
½ dl tuoretta hienonnettua basilikaa
1 dl tuoretta hienonnettua persiljaa
1 rkl sormisuolaa
1 tl mustapippuria
1 rkl makeaa chilikastiketta
1 rkl hienonnettua punaista chiliä
2 dl oliiviöljyä
3/4 dl balsamiviinietikkaa
1 dl kiehuvaa vettä
Hienonna valkosipulinkynnet ja tuoreet yrtit.
Mittaa kaikki ainekset kannelliseen tölkkiin tai pulloon. Ravista niin kauan, että ainekset ovat kokonaan sekoittuneet. Jätä jääkaappiin vuorokaudeksi tekeytymään, minkä jälkeen kastike on valmis käytettäväksi. Kastike säilyy jääkaapissa useita päiviä.

Kommentit

Näitä on luettu