Quiche Lorainne on googlatuimpia ruokaohjeita

Quiche Lorraine eli kinkku-juustopiirakka purjehti keittiööni 1980-luvulla eikä ole sieltä sen jälkeen häipynyt. Klassikot kun ovat aina muodissa.
Kinkku-juustopiirakka oli 1980-luvulla ns. parempaa illanistujais- ja kahvikekkeritarjottavaa. Ohje löytyi kaikkien itseänsä kunnioittavien aviisien ruokapalstoilta eri variaatioina. Quiche oli siis aikansa trendiherkku, josta on muodostunut klassikko. Jotain kertoo sekin, että kinkku-juustopiirakka on nyt yksi googlatuimmista ruokaohjeista.
Gastronomian sanakirjan mukaan quiche tarkoittaa ranskalaista avonaista voi- tai murotaikinapiirakkaa, jossa on erilaisia suolaisia täytteitä kuten kinkkua, pekonia, simpukoita tai sieniä sekä usein sipulia tai purjoa, höystettynä munakermalla ja juustolla. Lorainnesta kotoisin oleva kinkkujuustopiirakka lienee quichen klassikoksi muodostunut alkumuoto. Se tunnetaan kaikkialla nimellä Quiche Lorraine. Ranskassa quicheja on tehty ainakin 1800-luvulta saakka.

Tsekkaa kuinka piirakka syntyy Himahellan-videolla.



Quiche Lorraine eli kinkku-juustopiiras
noin 300 g (2-4 kpl)  purjoa
2 rkl öljyä
250-300 g  palvikinkkua
3 kananmunaa
noin 2 dl  kermaa
2 dl ranskankermaa
3 dl juustoraastetta
2 rkl silputtua tuoretta basilikaa
 ripaus mustapippuria
 ripaus muskottipähkinää
Nypi rasva ja jauhot murumaiseksi. Lisää kylmää vettä ja sekoita ainekset nopeasti taikinaksi. Älä vaivaa taikinaa.
Levitä taikina piirakkavuokaan (suorakaiteen muotoisen vuoan koko noin 23 x 25 cm tai pyöreän vuoan halkaisija noin 24 cm). Laita pohja jääkaappiin odottamaan.
Pese, halkaise ja leikkaa purjo ohuiksi puolirenkaiksi. Kuumenna tilkka öljyä ja kääntele purjosilppua pannussa, kunnes se pehmenee ja maku mietonee. Mausta ja jäähdytä.
Leikkaa kinkku ja juusto pieniksi kuutioiksi tai viipaleiksi ja levitä piirakkapohjalle purjon kanssa.
Sekoita kananmunat, kerma ja ranskankerma ja mausteet. Kaada seos piirakan päälle.
Paista 200 asteessa 35-40 minuuttia aluksi uunin alimmalla ritilätasolla, niin pohja kypsyy rapeaksi. Jos pinta ei saa tarpeeksi väriä, siirrä piirakka kypsymisen loppuvaiheessa ylemmälle ritilätasolle. Tarjoa lämpöisenä raikkaan salaatin kanssa.


Kommentit

Näitä on luettu