Himahella: Sinisimpukoita ja tuoretta pestoa

Jos ranskalaisia ja belgialaisia uskotaan, ja miksi emme uskoisi, nyt eletään parasta simpukka-aikaa. Näissä maissa herkutellaan simpukoilla kuukausina, joiden ranskankielisessä nimessä on r-kirjain eli syyskuusta huhtikuuhun. Simpukat ovat todellista merellistä fast foodia, sillä ne valmistuvat hetkessä.


Herkulliset sinisimpukat syntyvät ilman aikaa vievää hössötystä.
Sinisimpukoita ja tuoretta pestoa Himahellan tapaan 
1-2 kg tuoreita sinisimpukoita
½ dl oliiviöljyä
1salottisipuli
3 dlvalkoviiniä
PESTOKASTIKE:
 3 ruukkua (noin 70 g) 

basilikanlehtiä
1 dlpinjansiemeniä
1 dlraastettua parmesaania
2 dlneitsytoliiviöljyä
sormisuolaa
vastajauhettua mustapippuria
Tee pestokastike. Pane ainekset öljyä lukuun ottamatta tehosekoittimeen tai monitoimikoneeseen ja pyöräytä hienoksi. Lisää öljy vähitellen, aluksi tipoittain. Mausta pesto suolalla ja pippurilla.
Harjaa simpukat huolellisesti juoksevan veden alla. Nyppäise kuoren välistä näkyvät rihmat pois. Tarkista, että kaikki simpukat ovat eläviä. Elävä simpukka sulkee kuorensa, kun siihen koputtelee. Heitä avoimeksi jäävät eli kuolleet simpukat pois.
Kuullota hienonnettu sipuli öljyssä ja lisää valkoviini. Kiehauta. Kaada simpukat kattilaan ja keitä voimakkaalla tulella kannen alla noin kolme minuuttia. Kypsät simpukat avaavat kuorensa. Valuta simpukat ja lisää simpukoiden joukkoon pestokastiketta.
Tarjoa heti maalaisleivän kanssa.
Vinkki! Jos haluat aasialaista vivahdetta ruokaan, korvaa basilika korianterilla.






Lugana San Benedetto 2014, 14,97 e
Lugana on yksi lempivalkkareistani, kun puhutaan italialaisista valkoviineistä. Veneton alueelta kotoisin oleva viini tehdään Trebiano di Lugana -rypäleistä.  Kuiva ja hedelmähapokas viini on eloisa ja monivivahteinen. Mielestäni se on paras äyriäisrisottoviini, jonka tiedän, mutta täsmäviini myös pestolla maustetuille sinisimpukoille. 

Kommentit

Näitä on luettu