Ramenkeitto on nyt kaikkien huulilla

Ramen on japanilainen, alkuperältään kiinalainen nuudeliruoka. Japanissa ramenit on erityisen suosittua yöruokaa, joita ryystetään katukuppiloissa ennen kotiutumista.



Ramenkeitto on Japanissa suosittua katu- ja yöruokaa. 

Ramen ovat samaa sukua vietnamilaisen pho-keiton kanssa, koska molempien ruokien herkullisuus perustuu maukkaaseen liemeen. Liemen keittäminen ei sinänsä ole hankalaa, mutta se vie aikansa. Eli ramenien autenttinen kokkaus on lähinnä viikonlopun slow food -hifistelyä ainakin työssäkäyvillä.

Rameneista on yhtä monta reseptiä kuin kokkiakin, sillä ruoan valmistamiseen voidaan käyttää useita eri aineksia, kuten sianlihaa, merilevää, kamabokoa, sipulia tai vaikkapa maissia.

Ramenkeitot kootaan usein siten, että keittokulhon pohjalle pannaan keitetyt nuudelit ja niiden päälle kaadetaan maukas liemi. Päälle ladottavat sattumat vaihtelevat sitten nyhtölihasta ja kasviksista aina keitettyihin kananmuniin.

Tämä keitto on siis sovellus, jossa soppa syntyy yhdessä kattilassa. Mutkien oikaiseminen ei todellakaan ole kiellettyä Blondin keittiössä, jos siinä on vaan yhtään järkeä. Lopputuloksena on kuitenkin kevyt, itämainen keitto, joka lämmittää ihanasti paukkuvina pakkaspäivinä.

Blondin ramenkeitto
neljälle
2 isoa porkkanaa
1 rkl raastettua tuoretta inkivääriä
1 punainen chili
1-3 valkosipulinkynttä
100 g siitakesieniä (tai herkkusieniä)
100 g pinaatinlehtiä (tai lehtikaalia)
50 g (pakastettuja) sokeriherneenpalkoja
1 1/2 l kasvisientä
3 ps (à 18 g) Wakame miso soup - keittotahnaa
2 rkl soijaa
1 rkl miriniä
50 g täysjyvä- tai sobanuudeleita
1/2 pkt (150 g) (kylmäsavustettua) jalotofua
1 rkl seesaminsiemenöljyä

Kuori porkkanat ja leikkaa ohuiksi tikuiksi. Kuori inkivääri ja raasta se. Halkaise chili, poista siemenet ja suikaloi. Kuori ja hienonna valkosipulinkynsi. Huuhtele ja suikaloi siitakesienet ja lehtikaalin tai pinaatin lehdet.
Kuumenna kasvisliemi kattilassa. Lisää misotahna, porkkanat, inkivääri, chili ja valkosipuli. Keitä hiljalleen 10 minuuttia.
Lisää pinaatti tai lehtikaali, sienet ja nuudelit. Mausta soijalla ja mirinillä. Keitä viisi minuuttia. Maista ja mausta tarvittaessa vielä suolalla. Lisää lopuksi kuutioitu tofu ja seesaminsiemenöljy.
Ryystä mahdollisimman kuumana. 


Kommentit

Lähetä kommentti

Ajatustenvaihtoa ruoasta positiivisella pössiksellä. Älä möyhää, kiitos!

Näitä on luettu