Blondi & känninen kana

Tässä Himahellan broiskuohjeessa yhdistyy helppous, herkullisuus ja jopa edullisuus. No, viski ei ole maailman halvin mauste, mutta ruoka vaatii sen maistuakseen oikealle. Broilerin koipia taas saa hyvinkin edullisesti aika ajoin.

Jos baarikaapista löytyy jotakin muuta viskiä kuin maissista valmistettua bourbonia, nou hätä. Käytä sitä mitä on. Bourbon on vain vähemmän savuista kuin vaikkapa skottilainen veljensä.


Blondi oli kännistä kanaa duunatessaan itsekin  iloisella tuulella!

Minun keittiööni ohje on rantautunut kasvitieteen professori Jouko Rikkiseltä, jota haastattelin vuosia sitten. Ruokaan intohimoisesti suhtautuva professori oli tuonut ohjeen mukanaan Yhdysvalloista.


Viski on olennaisin osa tätä ruokaohjetta. Sitä ei korvata.


Viskimarinoitu broileri eli känninen kana
6       broilerin koipi-reisipalaa tai 6 rintaleikettä
2 dl   bourbonviskiä
1 dl   fariinisokeria
1 dl   ketsuppia
2 rkl  worcestershire-kastiketta
½ dl  punaviinietikkaa
3-6    valkosipulinkynttä
ripau mustapippuria
1 tl    suolaa
Tee marinadikastike. Hienonna valkosipuli ja sekoita kaikki ainekset keskenään.
Jätä broilerinpalat lepäämään runsaaseen marinadiin, anna niiden maustua viileässä seuraavaan päivään.
Kypsennä broileripaloja marinadissaan 225-asteisessa uunissa noin 40 minuuttia.

Tsekkaa Himahellan video Kännisen kanan valmistuksesta alta.





Viskimarinoitu broileri eli drunken chicken maistuu paremmalta kuin näyttää!


Kommentit

Näitä on luettu