Syötävää kultaa tai hopeaa
Kävin tuossa päivänä muutamana vaihdattamassa kellooni pariston Malmin Korupajassa. Siellä silmiini osui kori, jossa oli tarjouksessa syötävää koristekultaa ja -hopeaa. Ehkä tämä tuote kuuluu siihen "Hänelle, jolla on jo kaikkea" tai "Vuoden turhake" -osastoon, mutta pakkohan tuota oli kokeilla. Niinpä koristelin hopeahiutaleilla Himahellaan kehittämäni kastanja-chilisuklaamousset. Lopputulosta tarkastellessani mietin, että aika alumiinifolioltahan tuo hopea vaahdon päällä näyttää, mutta mikä ettei se joulun aikana tekisi aikamoista säväystä vaikkapa suklaakakun viimeistelijänä.
Hopeahiutaleet olivat todella keveitä, joten niitä kannattaa käyttää sellaisilla pinnoilla, joihin hiutaleet tarttuvat. Juuri kuorrutettu suklaakakku tai tuo mainittu mousse ovat erinomaisia hopeakoristelun kohteita. Ja kyllähän muutama hippu skumppalasissa antaa aika ylellisen kosketuksen juhlakauden juomalle. Purkki, jossa oli kaksi grammaa kultahiutaleita maksoi tarjouksessa nyt 50 euroa ja vastaavasti hopeahiutaleet 25 euroa.
Tässä copy paste -tuotetietoa:
Italialaisen cn aidot ja syötävät kulta ja hopea -tuotteet ovat tarkoitettu leivonnaisten, ruokien ja juomien koristeluun. Kulta- ja hopeakoristeita on saatavissa sekä jauheena, muruina ja hiutaleina.
Giusto Manettin tuotteissa käytetty kulta on 23 karaatin aitoa kultaa ja hopea puhdasta hienohopeaa. Yksi purkki sisältää 200 mg tuotetta – määrä riittää moneen kakkuun ja kuohuviinilasiin, sillä jo muutama kultahiutale antaa ylellisen silauksen ruoalle tai juomalle.
Kullalla ja hopealla koristelussa vain mielikuvitus on rajana; hiutaleet käyvät vaikkapa pasta-annosta koristamaan, kultajauhetta voi ripotella cappuccinovaahdon päälle ja murut ovat näyttävä elementti minkä tahansa kakun päällä.
Giusto Manetti -kultapurkki, 200 mg, svh: 75 e (Malmin Korupaja 50 e)
Giusto Manetti -hopeapurkki, 200 mg, svh: 45€ (Malmin Korupaja 25 e)
Ja pistetään vielä se Kastanja-chilisuklaamoussen ohjekin tähän jatkoksi.
Kastanja-chilisuklaamousse
6 annosta
95 g tummaa chilisuklaata (Fazer)
2 dl kuohukermaa
2 dl kastanjatahnaa (St. Dalfour)
2 valkuaista
KORISTEEKSI
syötävää hopeaa tai kultaa
Sulata suklaa vesihauteessa Vatkaa kerma napakaksi vaahdoksi. Sekoita kermavaahto, sulatettu suklaa ja kastanjasose keskenään. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja kääntele vaahto moussemassaan.
Lusikoi espressokuppeihin ja laita muutamaksi tunniksi jääkaappiin jähmettymään.
Kommentit
Lähetä kommentti
Ajatustenvaihtoa ruoasta positiivisella pössiksellä. Älä möyhää, kiitos!