Blondi testasi: Alkon jouluun sopivat uutuusviinit
Perjantaina 11. joulukuuta lehdistöllä oli jälleen
mahdollisuus maistaa Alkon joulu-tammikuun uutuusviinit. Tässä Blondin nostot uutuusviineistä, joilla on mielestäni hyvä hinta-laatusuhde ja jotka sopivat myös joulupöytään.
Pullokuvat: Alko
Pullokuvat: Alko
Perjantaiaamun maistourakka sisälsi 33
viiniä: 2 alkoholitonta kuohuviiniä, 3
kuohuviiniä, 5 valkoviiniä, 2 makeaa
valkoviiniä, 4 hedelmäviiniä ja 19 punaviiniä. Maistelun suoritin tapani
mukaan ns. Alkon suljetulla osastolla eli täysin sokkona. Tässä minun nostoni viineistä, joilla on
mielestäni hyvä hinta-laatusuhde ja jotka sopivat myös joulupöytään.
Viinejä sokkona
maistellessamme totesimme kollega, viinikirjoittaja Pekka Suorsan kanssa, että kattaus oli tasainen, mutta mitään
suuria aaltoja se ei nostattanut. Kumpikin meistä jakoi Parkerin pisteitä pääsääntöisesti 88-89 skaalalla, mutta kyllä
joukoon muutama 90 pistettä saanut viinikin mahtui. Näin siis ennen kuin
viineistä ei ollut muuta tietoa kuin se, mitä oma suu kertoi.
Mutta kun avasin Alkon
uutuusluettelon ja näin viinien hinnat, totesin, että kyseessä oli aika hintava
kattaus. Ehkä se johtuu juuri joulusta. Viinien hinnat olivat pääsääntöisin siinä 30 euron hujakoilla ja ylöspäin. Mutta
kyllä joukosta muutama edullisempi ja mainitsemisen arvoinen helmikin löytyi.
Keskityn tässä postauksessa niihin joulupöydän makusinfonia mielessäni.
Kaikille cavan ystävälle sesongin kilistelyyn
Juvé y Camps Cinta Púrpura Reserva
Cava Semi Seco 2011, 13,86 €
|
Vuonna 1796 perustettu Juvé y
Camps on perheomisteinen kuohuviinitalo, joka on vuodesta 1921 keskittynyt
cava-viinien valmistukseen. Tila
käsittää 500 hehtaaria, joista 300 on viinitarhoja. Espiells- ja Can Rius
-tarhat sijaitsevat Sant Sadurní d'Anoian kaupungin liepeillä. Alue on lämmin
ja aurinkotunteja on yli 2500.
Joan Juvé
vastaa tuotannosta yhdessä tyttärensä Meritxell
Juvén kanssa.
Macabeu,
Xarel-lo, Parellada -rypäleistä valmistettu DO Cava on luokiteltu puolimakeaksi, mutta hyvät hapot
tekevät siitä hyväksyttävän kuivemmista kuohuvist pitävänkin suussa. Sanoisin, että tässä on sesongin
yleisskumppa, joka maistuu kaikilleaavistuksen paahteisesta mausta löytyy hedelmäisyyttä
ja mausteisuutta.
Blondin tuomio: 89 pistettä, yleisskumppa kaikkeen kilistelyyn. Hyvin tehty ja hyvärakenteinen kuohuva joulun ja vuodenvaihteen kilistelyyn, varsinkin silloin kun paikalla on heterogeenista jengiä, joiden makumieltymykset vaihtelevat. Tarjoa tosi hyvin viilennettynä!
Italialaista chardonnayta kinkulle
Castello della Sala Bramìto Chardonnay
2014
19,90 €
Antinorin viinisuku lienee
yksi tunnetuimpia. Suku on tuottanut
viiniä jo 1300-luvulta. Nyt, 26 sukupolvea myöhemmin, taloa johtaa Marquis Piero Antinori yhdessä kolmen
tyttärensä Albieran, Allegran ja Alessian kanssa. Talo omistaa n. 1 400
hehtaaria tarhoja Toscanassa ja Umbriassa.
Blondin tuomio: 90 pistettä. Myönnän
häpeämättä olevani kuivan, tammitetun chardonneyn ystävä. Jo viinin tuoksusta nenään
nousi tyylikäs tammen tuoksu. Maku myötäili tuoksua ollen hedelmäinen ja kevyen
mineraalinen. Sen verran tuhtia tavaraa tuo valkoviini oli, että en nauttisi
sitä kuitenkaan (isoa)lasillista enempää.
Joisin tätä viiniä joulupöydässä kinkun kanssa ja kalkkunalle tuo olisi
täysi kymppi. Tosin Alko on ostanut
viiniä varastoihinsa vain 1200 pulloa.
Kreikka on muutakin kuin retsinaa
Gaia Agiorgitiko 2013,
16,89 €
|
Yiannis Paraskevopoulos ja
Leon Karatsalos perustivat Gaia Winesin vuonna 1994. kaksi modernia viinitilaa sijaitsevat
Kreikan laatuviinialueilla, Peloponnesosissa
ja Santorinilla. Talo on erikoistunut tuottamaan viinejä kreikkalaisista alkuperäislajikkeista.
Blondin tuomio: 89 pistettä. Syksyllä vierailin Kreikan viinitiloilla ja pääsin omakohtaisesti toteamaan, että Kreikka on nykyisin muutakin kuin retsinaa. Tämä viini ei muuta matkalla muodostunutta positiivista mielikuvaa.
Keskitäyteläinen, Agiorgitiko-rypäleestä valmistettu punaviini on suuta kuivattavan tanniininen,
hapankirsikkainen ja marjainen. Hennon mausteinen viini on tyylikäs lajinsa
edustaja, jota tarjoaisin vaikkapa poron tai lampaan kanssa. Sillä ruokaa tämä viini vaatii!
Notkea chileläinen pinot noir
Matetic Corralillo Pinot Noir 2013
14,90 €
Chileläinen, San Antoniossa
sijaitseva Matetic Vineyards on pieni perheyritys, joka on perustettu vuonna
1999. Luomuviljeltyjä tarhoja on yhteensä 150 hehtaaria.
Viinin nimi, Corralillo,
tarkoittaa suomeksi pientä aitausta. jossa pidetään eläimiä, tavallisesti
karjaa. Mateticin viinitilalla elää mm. laamoja, lampaita, hanhia ja kanoja.
Blondin tuomio: 89 pistettä. Ehkä viiniparittajan silmin katsottuna
kattauksen notkein viini. Keskitäyteläinen, keskitanniininen ja tumman marjainen
viini toimii monenlaisen ruoan kaverina. Sopii kalkkunalle ja kinkulle. Hyvin viilennettynä tarjoaisin tätä
jopa uunissa tai grillissä kypsennetyn lohen kanssa.
Olutta suklaakakulle
Rochefort 10
6,98 €
Rochefort on trappistiolut,
mikä tarkoittaa, että se on munkkien luostarissa panemaa olutta. Nimeen
oikeutettuja luostareita on kaikkiaan 11. Notre Dame de Saint Rémyn
luostaripanimo sijaitsee lähellä Rochefortin kaupunkia Namurin provinssissa. Olutta
siellä on pantu vuodesta 1595. Vuosituotanto on nykyisin n. 35 000 hehtolitraa
olutta.
Blondin tuomio: Hinnastossa tämä trappistiolut oli merkitty erikoisuudeksi ja nautiskeluolueksi. Ja erikoisuus se todellakin oli! Pidin siitä kovasti. Kastanjanruskea ja erittäin täyteläinen, karamellimaltainen olut olisi jo ateria itsessään. Löysin sen tummasta mausta myös kirsikankiveä ja karvasmantelia. Alko suosittelee olutta tumman lihan ja juustojen seuraksi, mutta minun rupesi tekemään mieli kirsikkahillolla täytettyä sacherkakkua! Sekin aika jouluinen herkku.
Kommentit
Lähetä kommentti
Ajatustenvaihtoa ruoasta positiivisella pössiksellä. Älä möyhää, kiitos!