Blondi testasi: Savukalkkunaa vitello tonnaton tapaan

Vitello tonnato on Piemontesta peräisin oleva italialainen alkuruoka. Vitello tonnato on valkoviinissä kasvisten kanssa keitettyä vasikkaa, joka tarjoillaan ohuina viipaleina tonnikalakastikkeen kera. Eli minun sovellutuksessani on alkuperäisestä ohjeesta pöllitty vain se tonnikalakastike.



Minun on pari päivää tehnyt mieli vitello tonnatoa. Se on yksi niitä harvoja ruokia, jossa lihan ja kalan sotkeminen keskenään svengaa mitä parhaiten. Toinen tällainen ruoka on  mielestäni vorschmack.

Mutta koska vasikan saaminen on aika haasteellista ja lounasaika oli käsillä,  päätin soveltaa niin paljon kuin jääkaappi kesti.  Eilen olin ostanut savustetetun kalkkunan rintafileen Lidlistä. Niinpä tuo Deluxe-tuote sai toimia keitetyn vasikanpaistin stunttina.  Ja koska ruoka ei ole mitenkään kuvauksellinen, eilisen salvia-voipastastasta kaappiin jäänyt salvia sai tänään toimia vihreänä elementtinä annoksessa. Ei sekään yhtään hullumpi match ruoan makumaailmaan ollut.
Tästä syntyi mitä mainioin lounas ja pikkujouluajan alku- tai illanistujaisruoka. Taas kannatti  kuunnella intuitiotaan.

Savukalkkunaa tonnaton tapaan
6 annosta
noin 700 g viipaloitua  kalkkunan ravustettua rintafileetä
TONNIKALAKASTIKE
1 tlk tonnikalaa öljyssä
1 1/2 dl yrttimaustettua ranskankermaa
1 rkl karkeaa dijoninsinappia
1/2 dl sitruunamehua
ripaus mustapippuria
1 tl sormisuolaa
1 tl sokeria
LISÄKSI
kapriksia
rucolaa tai salviaa
(parmesaanilastuja)

Tee kastike.  Pane ainekset monitoimikoneesen tai tehosekoittimeen ja pyöräytä tahnaksi.  Tarkista suola.
Leikkaa kalkkunan rintafileestä ohuita viipaleita ja asettele ne lautasille.  Lusikoi päälle tonnikalakastiketa. Ripottele päälle kapriksia,  yrttejä ja parmesaanilastuja.




Castella della Sala Bramìto Chardonnay 2014, 19,90 e
Runsas, tyylikäs ja paahteinen chardonnay-valkoviini on juhlava pari savustetulle kalkkunalle Italiasta. Tyylikkäästi tammitetussa valkkarissa on hyvä happorakenne ja se on kevyesti myös mineraalinen. Joulukuun uutuus Alkossa.  

Kommentit

Näitä on luettu